keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kaipuu lenkkipoluille

Ulkona on nätti ilma, aurinko paistaa ja nään työmatkalla lenkkeileviä ihmisiä. Voi vitsi kun mäkin pääsisin! Oon nyt ollu reilun kuukauden ottamatta yhtäkään juoksuaskelta, koska kantapäät tulehtuivat niin pahasti futiksen parissa. Liikaa rasitusta ja oudolla alustalla yllättäen, johti kantakalvojen tulehtumiseen molemmissa jaloissa. Etenkin aamuisin liikkeelle lähteminen on tuskallista ja päivän aikanakin istumisen jälkeen kävely ottaa kipeää ja kiristää todella. Kipu paikallistuu molemmissa jalkapohjissa kantapään kohdille enemmän sisäsyrjän puolelle. Kinesioteipillä sain alkuun helpotusta ja pystyin pelaamaan, mutta ei se rasitus ja tulehdustila sieltä mihinkään katoa, jos koko ajan jalkojani kuormitan. Pakkolepoa vaan ja tähän päälle aktiivista pohkeiden ja akillesjänteiden venyttelyä ja jumppaa.. Täytyy myöntää, että olen vähän laiminlyönyt tätä omahoitoa ja lähinnä keskittynyt toivomaan, että vaiva katoaa itsestään. :D Sanonta suutarin lapsella ei ole kenkiä pätee aika hyvin meikäläiseen. Paha vaan, että näin pahaksi päässeen vaivan hoitamiseen menee usein puoli vuotta tai joskus jopa vuosi. Pikkuhiljaa kipujen hellittäessä voi kokeilla juoksua, mutta tällä hetkellä jo pidempi kävelylenkki saa vaivan tulemaan taas pahemmin pintaan. Olen siis tyytynyt juoksulenkkien kaipuussa kuntopyörällä polkemiseen tai stepperillä steppailuun, kun ne eivät tunnu ottavan kipeää, mutta ei se ole yhtään sama asia.


Mä oon aina ollut huono lenkkeilemään ja tykkään vetää lenkkejä hieman nopeammalla tempolla ja lyhyemmän matkan. 5km juoksulenkki on yleensä ollut sellainen vakio, kun itse lähden lenkkeilemään. 10km lenkki on mulle jo pitkä, vaikka monelle se on sellainen vakio juoksulenkin pituus. Haluaisin kovasti kohottaa peruskuntoani ja kestävyyttäni, haluaisin todella ulos JUOKSEMAAN! En uskonut, että tuun tällä tavalla kaipaamaan lenkkeilyä, mutta nyt kun se ei ole mahdollista niin tottakai sitä kaipaa. Sitä haluaa aina kaiken mitä ei voi saada. :D Siinä vaiheessa, kun pystyn taas juoksemaan niin tulen varmasti ottamaan aamuiset juoksulenkit taas osaksi aamujani! Ihan sama vaikka sataisi lunta ja olisi kylmä. Harmi, että nyt menee hyvät juoksulenkki säät ihan sivu suun näitä jalkoja parannellessa. Nauttikaa te muut ihmeessä näistä kauniista syyssäistä ulkona lenkkeilyn merkeissä!


Tällä kertaa tyydyin juoksulenkkikaipuussani steppaamaan stepperillä 30 minuuttia ja päälle treenasin selkää ja vatsoja. Olihan sekin ihan hyvä setti, mutta juosta mä tahtoisin nyt enemmän. Toivottavasti kuukauden päästä futistreenien jatkuessa pystyisin jo juoksemaan. Pitää ryhdistäytyä venyttelyn ja jumppaamisen kanssa viimeistään nyt, kun alkaa oikeasti ärsyttämään. :)

tiistai 29. syyskuuta 2015

Voiko mieltään kouluttaa?

Mä en tiiä mikä vaihe mulla oikein on menossa, mutta mua on kovasti alkanut kiinnostamaan henkinen hyvinvointi ja mielen sekä aivojen vaikutus kaikkeen kokemaamme. Mä oon aina ollu todella skeptinen erilaisia mentaalivalmennuksia kohtaan, mutta nykyään kiinnostus tähän puoleen on herännyt ihan uudella tavalla. Mä jopa kävin ennen kesää nettikurssina läpi sellaisen haasteen, jossa paneudutaan syvälle omiin ajatuksiin, vastaillaan kysymyksiin ja tehdään tehtäviä. Haaste piti sisällään eri osa-alueita, joissa selvennettiin omia ajatusmalleja ja kenties ymmärrettiin mikä niissä on ajoittain vialla. Liityin haasteeseen, koska kävin mielessäni läpi todella kovia ajatuksia ja pohdintoja, jotka olivat kaiken lisäksi todella sekavia ja oikeasti vaikuttivat ihan päivittäiseen olotilaani ja tekemiseeni. Tuli fiilis, että jotain on pakko kokeilla, koska en jaksanut enää painiskella noiden ajatusten kanssa.

Mä oon ihan järjettömän kova stressaamaan asioista ja luon ongelmia sellaisistakin asioista, jotka eivät sillä hetkellä olisi mitenkään ajankohtaisia. Murehdin etukäteen asioita ja etenkin työssäni tunnen ajoittain suurtakin riittämättömyyden tunnetta. Olen huomannut, että mulle on tärkeää voida auttaa ja kokea itseni merkitykselliseksi. Päälimmäisenä on ajatus, että pystyisin parempaan ja varmasti osittain pystynkin, mutta tällaisilla ajatuksilla saan itseni myös lukkoon ja keskitän huomiota vääriin asioihin. Nämä ajatukset saavat minut ahdistumaan ja kun pyrin olemaan parempi, hoitamaan asiat paremmin, olemaan luovempi, niin huomaankin että siinä käy ihan päinvastoin. Ajatus ei toimi ja olen aina vaan samassa pisteessä ja painin samojen asioiden kanssa.

Olen aina ollut myös kova suorittaja. Koulussa pyrin hyviin arvosanoihin, vertasin itseäni ja tekemistäni muihin. Päivän aikana pyrin saamaan aikaan mahdollisimman paljon. Töiden päälle pitäisi arkena käydä salilla, tehdä ruuat, kirjoittaa, viettää aikaa poikaystävän kanssa ja kiva ois myös ihan vaan olla. Mä nautin kaikista näistä asioista, mutta se nautinto häviää sinne suorittamisen keskelle. Aikataulutan tulevan päivän jo edellisenä iltana ja etenen kello kädessä paikasta toiseen ja jutusta toiseen. Salilla iskee ahdistus, jos suunniteltu treeni venyy tunnista puoleentoista, koska se on sitten poissa siitä olemisesta tai ruuanlaitosta. Hirveen ahdistavaa tällainen käyttäytyminen ja todella vaikea oppia pois. Koen, että päiväni on onnistunut vasta silloin, kun olen saanut hoidettua kaikki suunnittelemani asiat. Hetken olen tyytyväinen ja sitten on taas seuraava päivä suoritettavana. Missä kohtaa unohtui se elämästä nauttiminen ja hetkessä eläminen, joita liputan ainakin ajatuksen tasolla? Joskus se unohtuu siinä tekemisen keskellä ja pahasti unohtuukin. Muutos alkaa, kun oivaltaa ongelman ja onneksi niin on tapahtunut.


Haasteen aikana opin haastamaan omia ajatuksiani. Jouduin pohtimaan, miksi ajattelen niin kuin ajattelen. Märehdin mennyttä ja murehdin tulevaa, mutta haasteen kautta tunsin pääseväni paremmin kiinni nykyhetkeen ja siihen missä mä nyt olen ja mikä on merkityksellistä. Totesin, että tulevaisuuttaan ei voi ennalta suunnitella liikaa, koska en mä tätä maalle muuttoakaan suunnitellut vaan se ennemminkin tupsahti eteen yllättävänä tilaisuutena. Mä todellakin tajusin ja kokemuksen kautta myös opin, että jo pelkästään negatiivisella mielellä saa itselleen aikaan todella huonon ja epäonnistuneen päivän. Tai ainakaan en muista, että olisin ahdistuneena, jännittyneenä tai ärtyneenä kokenut päiväni kovin mielekkäinä. Sen sijaan tuollaisina päivinä koen pahimmiten sitä riittämättömyyttä, joka taas lisää muiden negatiivisten tunteiden esille tulemista. Pelko saa aikaan lukkoja, jolloin selvä ajattelukaan ei onnistu. Silloin, kun olen iloinen, innostunut ja positiivisin mielin tulee päivistäkin usein onnistuneita ja tuollaisina päivinä koen itsekin onnistuneeni eri osa-alueilla. Järki juoksee paremmin ja suunnitelmat sekä oma oleminenkin selkenee. Myös pienet vastoinkäymisetkin saavat ihan erilaisen näkökulman positiivisella kuin negatiivisella mielellä. Mä teen edelleen koko ajan pientä ajatustyötä, voidakseni paremmin ja saadakseni asioihin selvyyttä ja järkeä. Onneksi, koko ajan on parempi ja edes himpun verran helpompi olla. ;)

Tämä on vain pintaraapaisu siitä, mitä itse koen ja opettelen ja jatkoa varmasti seuraa, mutta vastauksena otsikon kysymykseen: Voiko mieltään kouluttaa? Kyllä voi, jos niin haluaa.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Maanantai käyntiin jalkatreenillä


Sisäreisien palohaavat hieman vielä kihelmöi, mutta se kihelmöintikin unohtui tämän jalkatreenin parissa. Piti keskittyä puskemaan rautaa liikkeelle ja jättää ne pienet hankaamistuntemukset ja kihelmöinnit taka-alalle. Mä jo hetken mietin et mitähän kanssatreenarit ajattelis, jos pelmahtaisin paikalle hame päällä, mutta sellanen ei ehkä salille oikein sovi. :D Trikoot jalkaan ja piti vain toivoa, että ne saumat ei osuis ihan just niiden pahimpien rakkulajälkien kohdille. 

Lämmittelyä ensin 10minuuttia crosstrainerilla ja sitten vielä kevyttä lämmittelyä kepillä ja tangolla. Maastavetoja en taas vähään aikaan ole tehnyt, mutta nyt tein sarjat 80 kilolla, jolloin tekniikkakin pysyi hyvin kasassa. Kyykyt 60 kg, lantionnostot smithissä 80 kg ja prässi 130 kg. Polven ojennukset 40kg ja koukistukset päin makuulla 25kg. Edelleen huomaan tuossa polven koukistuksissa laitteessa, että mun oikea takareisi on vasenta heikompi ja väsyy nopeammin. Näin on ollut siitä asti, kun polvesta uusittiin eturistiside jo useampi vuosi sitten. Ei auta kuin treenata..

Hyvältä tuntui, mutta jotenkin jäi treenin jälkeen vähän sellainen fiilis, että teinkö sittenkin vähän puolella teholla. Vaikka liikkeiden ja sarjojen keskellä tuntui, ettei tässä hirveästi varaa ole lisätä niin kuitenkin treenin lopussa oli vähän sellainen "tässäkö se oli" fiilis. :D Pitänee ens kerralla kokeilla lisätä vähän vielä painoja tai lyhentää taukoja sarjojen välissä. Kyllä sen viimeistään huomenna näkee ja tuntee oliko hyvä treeni. Joka tapauksessa treenillä aloitettu viikko ei vaan voi mennä pieleen. ;)

Kivaa maanantaita kaikille!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Jessus moon pöhönäs

Jopas on ollu viikonloppu. Sain vihdoin ja viimein housut jalkaani ja pääsin kunnolla ulkoilmaa haistelemaan. Eilen käytiin Vaasassa kaupungilla pyörähtämässä ja tänään vierailin ensimmäistä kertaa Keskisen kyläkaupassa. Tuli osteltua yhtä sun toista tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Samaisilla reissuilla tuli kyllä poikettua niin kunnolla tästä vhh ruokavaliosta kuin suinkin mahdollista.. Päätin jo etukäteen, että nyt saa olla vähän vapaampi viikonloppu ruokien osalta, mutta ihan näin vapaaks ei olis kannattanut laittaa. Eilen vedettiin kunnon mätöt ja hiilaritankkaukset thaimaalaisesta seisovasta pöydästä ja tänään taas keskisellä "kevyet" grilliateriat ja vielä isäni luona käytiin illallistamassa. Kyllä muuten maistui riisi ja ranskanperunat ihan taivaalliselta näiden kolmen tarkkaan noudatetun viikon jälkeen. Siis sillä hetkellä kun söin, ne maistuivat taivaalliselta, mutta heti kun ruoka pääsi mahaan asti tuli niin pöhöttynyt ja jopa oksettava olo. Totesin, että ei kannata tällä tavalla vetää enää ikinä! Eilen käytiin kolmen aikaan päivällä syömässä thaimaalaista ja mä en voinut edes kuvitella syöväni loppuiltana. Oli paha olo, tuli kunnon tärinä koko kroppaan ja heikotti ihan sikana. :D Kunnon hiilarikrapula! Siis ihan oikeasti, näköjään ruuastakin voi saada samanlaiset olot kuin silloin, kun on pitkään ollut nauttimatta alkoholia ja sitten vetää muutamankin niin kroppa eikä pää kestä. HUH! Onko joku muu kokenut samaa??


Veikkaisin, että tämä rennompi viikonloppu näkyy nyt myös alkuviikosta kropassa.. Oikeestaan se näkyy jo nyt (:D). Pöhnäinen olo ja pöhöttynyt kroppa. Nesteitä kertyy ja niin pois päin. Sen kyllä onneksi tietää, että kun palaa taas siihen normaaliin arkeen niin kaikki tasottuu ja olo on taas hyvä. Ei turvota ja vatsakin toimii tuttuun tyyliin. Kolme viikkoa on lyhyt aika, mutta tänä aikana on ainakin tuntunut siltä, että tämä vähähiilihydraattisempi ruokavalio sopii mulle paremmin. Päivisin ei oo tullu mitään väsymyskohtauksia kun verensokerit on pysyny tasaisempina ja muutenkin olo on ollut hyvä! Perjantaina tehtiin illalla yhdessä ruokaa ja mä naureskelin, kun tehtiin joo yhteiset lihapullat, mutta toiselle ei mun parsakaalimuussit oikein maittanu niin se keitteli itellensä sitten potut ja teki niistä ihan aidot ja oikeat perunamuussit. Kukin tavallaan ja mun puolesta toinen saa syödä just niin kuin haluaa eikä tarvii lähtee mukaan näihin mun kokeiluihin. :) 

Tällä hetkellä kun olo on mitä on tämän viikonlopun tankkauksen vuoksi niin huomenna voin hyvin mielin jatkaa siitä mihin lauantaina tuli jäätyä. Pakkaan mielelläni töihin evääksi itsetehdyt lihapullat ja parsakaalimuussit. Odotan jo sitä normaalimpaa oloa, jonka saan siitä ruuasta mikä mulle paremmin tuntuu ainakin tällä hetkellä sopivan. Jollekin toimii enempi ja jollekin vähempi. Nää ruokapuolen jutut tuntuu jakavan niin paljon mielipiteitä, että eiköhän jokaisen olis hyvä kokeilla ja etsiä itselleen se sopivin. Mä jatkan edelleen näitä omia kokeiluita ja etsintöjä. Kokeilen ja testaan mikä määrä hiilaria on omalle kropalle sopiva määrä. Tavoitteena ois saada hiilareita vieläkin alemmas, lähelle ketoosin rajaa jossa rasvanpoltto tehostuu entisestään ja lähteä sitten nostamaan taas ylemmäs sellaiselle tasolle, mitä oma kroppa sietää ja on kaikin puolin hyvä olla. Mä just tossa laskeskelin vähän suuntaa antavasti, että jos ennen on tullut puputettua hiilareita palttiarallaan 250-300g päivässä niin nyt hiilarimäärä on vaihtelevasti ollut siinä 70 hujakoilla.. Ketoosin rajana pidetään jotain 20g, mutta sekin toki vaihtelee yksilöittäin.. Mä olen syönyt salaatteja, marjoja ja ajoittain juonut täysmaitoa. Mä haluaisin ihan kokemuksen vuoksi päästä tuohon ketoosivaiheeseen, mutta vielä en ole siihen valmis. En sen vuoksi, millaisia hiilarimääriä on ennen tullut nautittua. Kertaheitolla lähes nollahiilareihin siirtyminen ei vielä tunnu luontevalta ja omalta jutulta. Kai mä edelleen vähän pelkään niitä rasvoja, vaikka koko ajan opettelen olemaan pelkäämättä. ;) Mutta nyt tästä viikonlopusta viisastuneena, ei enää samanlaisia pöhniä mulle kiitos! 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Rauhallisen aamun tuhdimpi aamupala



Tiistaina mulle sattui pieni tapaturma kiehuvan tee-kupposen kanssa.. Töihin en ole voinut mennä ja sairaslomaa laitettiin kertaheitolla koko loppuviikoksi. No jos jotain positiivista tilanteesta hakee, niin aamut ovat rauhallisia ja mulla on aikaa värkkäillä kunnon aamupalat ja syödä kaikessa rauhassa. Rauhallinen aamu, hyvä aamupala ja ikkunasta sisään loistava nouseva aamuaurinko. Aika hyvältä näyttää ja tuntuu. 

Eilen mieli teki jotain ekstra spessua ja löysinkin lukemastani vhh kirjasta hyvältä kuulostavan lettuohjeen, jota päätin kokeilla. Lettujen rinnalle valmistin muiden aamujen tapaan smoothien. Tuosta smoothiesta tuntuu tulleen sellainen nykyisen aamupalani peruspilari, jonka valmistan muiden juttujen (pekonin/kananmunien/juustojen/kaalisalaatin ym) rinnalle. Tällä kertaa aamupalasta tuli TODELLA tuhti, en osannut ennalta arvata miten täyttäviä pelkistä letuista tulisi.. :D Tuhtius näkyi myös kaloreissa, joita en tähän mennessä kertaakaan ole laskenut, koska se ei ole tarkoitus ja suoraan sanottuna nyt kun tämän aamupalan kalorit laskin niin vissiin parempikin pysyä siinä että ei laske. Sen verran suuria lukemia tuli ja makrotkin ihan jotain muuta mihin ennen tätä ruokavalionmuutosta olen tottunut. Toki tämä aamupala olisi heti "kevyempi", jos jättää toisen jutun pois. Nyt söin molemmat eikä kaduta. NAM!

Kuten edellisestä kuvasta huomaa niin eilisen aamun tuhti aamupala todellakin sisälsi mahdollisimman tarkasti arvioiden ja laskien lähes 1300 kcal, että morjens vaan. :D Eilen ei edes ollut treenipäivä sattuneesta syystä, joten ole hyvä kroppa, sait imeä kaiken mitä tarvitsit ihan omien toimintojesi ylläpitoon. Parastahan tässä on se, että vaikka rasvoja tulee nautittua enemmän kuin koskaan aiemmin (ei nyt jokapäivä ihan näin paljoa kerralla) niin mittanauha ja peili kertovat katoavista senteistä, Kaiken tämän lisäksi: mulla ei muuten varmasti ole nälkä, en laske tällä hetkellä kaloreita tai makrojakaumia tai vie ruokaa lautaselle puntarin kautta. Syön sitä mikä tuntuu minusta hyvältä tämän ruokavalion puitteissa ja hommahan tuntuu ja näyttää tällä hetkellä toimivan. :) 

Voin muuten todellakin suositella noita lettuja!! Namskis. Pitää tehdä viikonloppuna myös tuolle paremmalle puoliskolle. ;)

torstai 24. syyskuuta 2015

Kiitollisuuspäiväkirja

Elämään mahtuu hetkiä, jolloin sitä miettii omaa panostaan ja tarkoitustaan. Sitä miettii mitä on kokenut, mihin on tullut  ja mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Mä olen monesti ajatellut synkempinä ja turhautuneimpina hetkinä millaista elämäni olisi, jos en vuosi sitten olisikaan muuttanut Lapualle töiden perässä vaan olisin jäänyt pääkaupunkiseudulle ja jatkanut siellä töiden etsimistä. Jos, jos, jos... Meillä on usein tarve ajatella, että asiat voisivat olla paremmin. Hyvinvointia ajatellen tällaiset ajatuksethan ovat ihan totaalista myrkkyä. Aivot tekevät jatkuvaa ajatustyötä siitä, missä voisin olla, mitä olisi voinut tapahtua jos olisin valinnut toisin, vaikka oikeasti mennyt tulisi jättää menneisyyteen ja keskittyä siihen mitä nyt on. Menneisyyttä ja omia valintojaan ei voi enää jälkikäteen muutaa, joten miksi myrkyttää mieltä ja uhrata ajatuksia siihen suuntaan. 

Masentua voi pelkillä ajatuksilla, mutta onneksi ajatuksiaan voi muuttaa tai jos se tuntuu kerralla liian haastavalta niin ainakin huomion voi suunnata toisaalle. Miksi pohtia miten asiat voisivat olla paremmin, kun sen sijaan voisi keskittyä siihen mitkä kaikki asiat ovat jo elämässä hyvin. Synkät ajatukset masentavat mieltä entistä enemmän ja näiden ajatusten kanssa voi joutua pahaan kierteeseen. Itse olen monesti ajatellut ja ajattelen yhä ajoittain olenko tarpeeksi hyvä, voisin olla parempi... Kun ajattelen, etten riitä ajatukseni synkistyvät yhä edelleen. Tällöin olen tyytymätön itseeni ja siihen missä olen. 

Olen kuullut ja lukenut, että mieltä voi treenata ja ajatuksiin keskittymällä voi päästä eroon negatiivisista tunteista ja tätä kautta tuoda enemmän esille niitä asioita, mitkä elämässä ovat hyvin. Kun asiat ovat hyvin ja minusta tuntuu siltä, niin elämäkin tuntuu paljon mielekkäämmältä. Tämän olen kokenut niinä parempina päivinä. Jos masentavilla ajatuksilla pystyy masentumaan entistä enemmän niin eikös homma toimi sitten myös päinvastoin? Asiat joihin keskitän huomioni kasvavat ja vahvistuvat. Jos keskityn hyviin tuntemuksiin, siihen mitä kaikkea olen saanut kokea, miten olen tässä missä nyt olen, miten minulla on se mitä minulla nyt on tulisi positiivisten tunteiden vahvistua. Olen tyytyväinen siihen mihin oma polkuni on minut johdattanut ja paljon on vielä edessä.


Olen kuullut puhuttavan kiitollisuuspäiväkirjasta. Koskaan en itse ole sellaista pitänyt, mutta nyt olen ajatellut päättänyt kokeilla. Ostin jopa oman vihkon ihan tätä juttua varten. Mikä tämän jutun idea nyt sitten on? Kuten edellä jo kuvasin, on hyvin helppoa olla tyytymätön ja itsekin suuntaan liian usein energiaani siihen miten jokin asia on huonosti, ei toimi tai miten en osaa jotakin. Kiitollisuuspäiväkirjan ajatuksena on tuoda esiin niitä asioita, jotka elämässäni ovat hyvin. Asiat voivat olla ihan itsestäänselviä, mutta juuri siinä se vika onkin. Tiettyjä asioita tulee pidettyä liian itsestäänselvinä ja niiden merkitys omalle elämälle tulee unohdettua liian helposti. 

Tarkoituksenani on pitää kiitollisuuspäiväkirjaa 3 viikon ajan. Kirjaan aina yhden ajatuksen päivässä ylös, mistä olen erityisen kiitollinen. Vaikka juuri ennen nukkumaanmenoa ennen kuin ummistan silmäni. Pohdin myös jokaisen asian kohdalla, miksi olen juuri tästä asiasta kiitollinen niin huomaan sen merkitysen elämässäni paremmin ja se tuntemus vahvistuu näin ollen entisestään. Ainakin näin sitä puhutaan ja kirjoitetaan, joten eiköhän tuota ole aikakin testata. Mielellä ja ajatuksilla kun on niin suuri merkitys kaikkeen kokemaamme. Usein puhutaan hyvinvoinnista ja itsekin pitkään mielsin hyvinvoinnin tarkoittavan sitä, miten kroppa toimii ja miltä se näyttää. Hyvinvointiin liittyy kuitenkin vielä suuremmissa määrin se, mitä pään sisällä tapahtuu: mitä kokee ja ajattelee. Sitä voi olla ulkoa päin hyvinvoivan näköinen, mutta sisällä voi melloa myrsky. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista, mieli ja kroppa yhdessä. Hyvinvointi kumpuaa suurimmaksi osaksi juuri sisältäpäin ja merkityksellistä on se, mitä itse koemme.


Ei muuta kuin kiitollisuuspäiväkirjaa täyttelemään, niin näkee taas konkreettisesti miten hyvin sitä asiat omassa elämässään oikeastaan ovatkaan. :)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

10 faktaa minusta

Ajattelin koota tällaisen faktapohjaisen pikkujutun itsestäni. Millainen olen, mitä tunnen ja ajattelen, jotta oppisitte kenties paremmin tuntemaan minut. Turhia ja tyhmiäkin faktoja, mutta faktoja joka tapauksessa. 


1. Mun haaveammatti oli pitkiä aikoja arkkitehti tai sisustussuunnitelja. Eli siis ihan täysin päinvastaiset haaveet siihen nähden, mitä nykyään teen. Haaveet fysioterapeutin ammatista tulivat kehiin vasta loukkaantumisteni myötä, kun leikkausten jälkeen kuntoutin tiheään polviani ja nilkkojani fysioterapeutin opastuksessa, mutta en koskaan tosissani ajatellut tai nähnyt itseäni fysioterapeuttina. Edelleenkin liikunnan-opettaja olisi mun oikea haave-ammatti. Mistäs sitä koskaan tietää, nyt kuljen kuitenkin tätä polkua ja tää on hyvä polku. :)

2. Päädyin opiskelemaan fysioterapeutiksi oikeastaan ihan hetken mielijohteesta. Olin McDonaldsissa töissä ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja sanotaanko, että mitta täyttyi siitä rasvankärystä. Pistin viimeisenä mahdollisena päivänä syksyn hauissa paperit vetämään Metropolian AMK:n selailtuani ammatteja ja koulutuksia joissa opinnot heti vuoden 2011 alussa alkaisivat ja satuin ekalla yrittämällä pääsemään sisään. Tajusin vasta koulun penkillä, että kyllä tää vaan on mun juttu ja työelämässä se tunne on onneksi osaltaan vielä vahvistunut. 

3. Olen pelannut jalkapalloa ensimmäisestä luokasta lähtien eli nyt lähes 17 vuotta. Menin mukaan treeneihin kun kaveritkin meni (joukkopainostus) ja loppujen lopuksi minä olen ainoa tästä kaveriporukasta, joka vieläkin pelaa. Futiksen parissa oon saanut elinikäisiä frendejä ja saanut kokea vaikka ja mitä. Futiksen takia kävin Mäkelänrinteen urheilulukion, pääsin mukaan junnujen Maajoukkue rinkiin ja voitin Suomenmestaruuden yhdessä silloisten joukkueideni kanssa sekä junnuissa että naisissa. Paljon olen lajin parissa kokenut ja niistä on paljon rakkaita muistoja. 

4. Rakastan nukkumista. Voisin nukkua aina ja koko ajan. :D Jos yläasteella äiti pakotti nukkumaan klo 21-22 välillä niin nykyään olen ihan omatoimisesti sängyssä näihin aikoihin ja valot pimeänä. Tämä mun rakkaus nukkumista kohtaan vielä lisääntyi sen myötä, kun ostin sänkyyni uudet muhkeat peitot. Ei palele ja niiden sisään on ihana käpertyä. Harmi, että aamulla pitää herätä. :D


5. Olen aina ollut todella nirso ruuan suhteen, enkä olisi aiemmin voinut kuvitella tänä päivänä sanovani lempiruokani olevan itse tehty pinaattikeitto! Vihasin kaikkia kasviksia ja vihanneksia ja nykyään ruokavalioni taas koostuu pinaatista, kaalista eri muodoissa, kurpitsasta, paprikasta, kurkusta, parsakaalista ym. lihajuttujen lisukkeena. Tomaattia en kyllä edelleenkään raakana siedä ja se saa mut yökkimään. 

6. Päädyin Lapualle ja nykyiseen työhöni hetken mielijohteesta. Viime syksynä katselin vastavalmistuneena innokkaana fyssarina onnettomana pääkaupunkiseudun tarjontaa fysioterapian töiden osalta. Pelkkää pätkähommaa ja hakijoita yhtä paikkaa kohden useita satoja. Katselin koko Suomen tarjontaa fyssarin paikkojen osalta ja siellä komeili ilmoitus äitiysloman sijaisen paikasta yksityisessä yrityksessä Lapualla. Isä on muuttanut Lapualle 4-5(?!) vuotta sitten, ja vähän niin kuin vitsillä kysyin, että pitäiskö laittaa hakemusta ja sitten jo sellaista kirjoitinkin. Tajusin hakemusta väsätessäni ja paluuviestiä odotellessani, että mä todella haluaisin tuon paikan! Kävin parin päivän varoitusajalla viikonloppuna haastattelussa ja seuraavan viikonlopun jälkeen aloitinkin jo työt. Piti irtisanoutua vanhasta kassaduunista, hoitaa kämpän irtisanominen, auton osto ja muut homma yhdessä viikossa. Onneksi isä asuu Lapualla niin pääsin ensimmäisen kuukauden asumaan hänen ja hänen uuden perheensä luona ja samalla etsimään itselleni omaa kotia. Täällä mä nyt oon vuoden päivät pian asunut ja tehnyt töitä. ;)

7. Olen aikamoinen häslä ja tapaturma-altis ja näiltä osin olen aivan äitiini tullut. Esimerkiksi eilen illalla onnistuin kaatamaan kiehuvat tee-vedet päälleni sillä seurauksella, että molemmissa jaloissa komeilee koko sisäreisien mitalta 2. asteen palohaavat. Lisäksi mä veikkaan, että mulla saattoi sittenkin tulla jokin pieni murtuma isovarpaaseeni yhdessä kotipelissä elokuun aikana, koska tämä varvas on edelleen kipeä. 

8. Innostun todella helposti ja kun olen jostain asiasta innoissani niin sen kyllä huomaa. Suu käy niin ettei loppua näy. Innostuminen ei edes vaadi mitään suurta juttua ja saatan innostua niinkin pienistä asioista kuin oivalluksista. Jos oivallan jotain, niin sitten olen suuna päänä jakamassa tätä eteenpäin. :D

9. Mulla on muutama paha pakko-oire. Tarkistan kotoa poistuessani AINA useamman kerran onko kaikki hanat varmasti kiinni (pelkään, että tulee vesivahinko), onko uuni/hella ja muut sähkölaitteet kuten kahvinkeitin tai vedenkeitin varmasti pois päältä vaikka en olisi kyseisiä laitteita koko päivänä käyttänyt (pelkään tulipaloa ja sen mukana vähäisenkin omaisuuteni tuhoutumista), onko ovi lukossa (joskus saatan päästä kotioveltani jo auton kyytiin ja silti mun on pakko vielä käydä varmistamassa että menihän se ovi kiinni :D). Tiedostan itse nää hommat ja joskus turhaudun ja nauran näistä asioista itselleni. Joskus otan haasteeksi poistua kotoa kerran nämä tarkistettuani ja pitäytyä siinä. Sitten mua vaivaa koko päivän, että onkohan kotona nyt tulva tai talo palanut maantasalle.. Jep, ärsyttävää ja outoa, mutta tiedän etten ole yksin tällaisten asioiden kanssa. :D Pienenä olin vielä pahempi ja saatoin hanan ääressä laskea aina tiettyyn numeroon asti ja vasta sitten poistua paikalta. Jos hana tiputti tipan, en voinut poistua paikalta ennen kuin laskisin taas alusta, koska sehän voi yhtäkkiä vain alkaa vuotamaan.

10. Mun oikean hauiksen kohdalle on tatuoitu kolibrin kuva ja siihen rinnalle teksti "Carpe diem" eli suomeksi "Tartu hetkeen". Halusin muistuttaa itseäni siitä, että elämässä ei pääse eteenpäin jollei uskalla ottaa riskejä ja hypätä kyytiin. Se muistuttaa mua myös siitä, että elämän ei aina tarvitse olla niin järjettömän suunniteltua, koska pienikin muutos saattaa muuttaa elämän suuntaa ja hyvä niin! Mä oon aina ollut todella suunnitelmallinen ihminen, mutta viimeisen vuoden aikana olen joutunut joustamaan näistä suunnitelmista ja oikeasti keskittymään nykyhetkeen ja siihen mitä mulla on ja tarttua siihen mitä mulle tarjotaan. Liika suunnittelu saa aikaan kovan stressiryöpyn, jos elämä ei menekään just niin kuin olet haaveillut ja ajatellut. Paljon saattaa myös jäädä kokematta ja näkemättä, jos elää liian suunnitelmallisesti eikä elä mukana siinä hetkessä. 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Tavoitteista

Onko ok, jos treenaava ihminen ei sinällään omaa mitään konkreettista tavoitetta, jota kohti pyrkiä? Mulla on tällä hetkellä vähän sellainen tavoitteeton vaihe menossa treenaamisen osalta. Treenaan tällä hetkellä vain sen treenaamisen ja liikunnan ilosta. Hyvä ja energinen olo ovat asioita, joista haluan pitää kiinni. Etenkin näin syksyn myötä, kun päivät lyhenevät ja illat sekä aamut pimenevät.


Miten sitä jaksaa urheilla ja liikkua, jos ei ole tavoitteita? Silloin, kun pelasin jalkapalloa tosissani tavoitteet olivat selkeitä. Mulla oli yksilönä tavoitteita, joissa halusin kehittyä ollakseni parempi futari ja joukkueena tavoitteena oli pärjätä peleissä ja taistella kohti parhaita sijoituksia. Yksilötasolla kuntosalimaailmassa tavoiteasiat eivät välttämättä ole niin selkeitä, tai ainakaan mulla ei ole mitään konkreettista asiaa mihin pyrkisin kuntosalitreenaamisellani. Useissa joukkue- ja yksilölajeissa on pelejä ja kilpailuja, joita varten treenataan ja pyritään kehittymään lajin vaatimilla osa-alueilla. Esimerkiksi Fitness Pekat ja Pirkot treenaavat fitnesskisoja varten ja tavoitteena on muokata kroppaa ja kerätä lihasta pärjätäkseen näissä kisoissa ulkoisesti. Voimalajien harrastajat nostavat salilla isoja painoja ja tavoitteena on olla voimakkaampi kuin vastapuolen kisaaja. Mitäs sitten, jos ja kun kuntosalilla kävijällä ei olekaan tavoitteenaan voimailu- tai fitnesslajeissa kilpaileminen vaan hän treenaa vain ihan omaksi ilokseen? 

Tavoitteita ei välttämättä ole, mutta silti sitä tulee päivästä toiseen raahauduttua salille punttien pariin hikoilemaan. Nyt kun itse olen viime aikoina treenannut ilman sen konkreettisempia tavoitteita, olen paremmin alkanut ymmärtämään niitä, jotka treenaavat vain treenaamisen ilosta. Ei ole paineita suorittaa ja oikeastaan olen huomannut saavani treenillä jopa parempia vasteita, nyt kun konkreettisia tavoitteita ei ole. Ei stressiä, ei paineita = parempi onnistuminen, näin karkeasti ajatellen. Ei niitä tavoitteita näköjään aina tarvitse olla, tai ei sellaisia tarvitse aina määritellä. Yhtenä aamulla kokeilin leuanvetoa treenin päätteeksi. 8 puhdasta leukaa, enkä ole tietoisesti edes treenannut tai tavoitellut kehitystä kyseisessä liikeessä. Mulla ei esim. ole tavoitteena viikossa treenata 5 kertaa salilla, vaan treenaan sen verran mikä tuntuu hyvältä. Ei tule morkkista suorittamattomista treeneistä, koska en ole asettanut itselleni tavoitteita ja sitä kautta paineita asian suhteen. Tavoitteet on jees, mutta treenaamisessa ja liikunnassa on mielestäni myös hyvä pitää tietynlainen vapaus. Näin pystyy myös paremmin nauttimaan niistä treenaamisen hyvistä puolista, joita se saa aikaan. :)

Super hyvä fiilis hyvän treenin jälkeen!
Sama ei stressiä, ei paineita = parempi onnistuminen tuntuu pätevän treenien lisäksi omalla kohdallani myös tähän nykyisen ruokavalion noudattamiseen ja sokerilakkoon. Tavoitteena ruokapuolella on löytää tasapaino, jolla kroppa pysyy kunnossa ja toimii mahdollisimman optimaalisesti. Sokerilakon aloitin lähes hetken mielijohteesta ja tähän asti hyvin on sujunut, vaikka parempi puoliskoni osti eilen Mammuttimarkkinoilta lähes 800g irtokarkkeja ja mässytti niitä vieressäni samalla kun katselimme teeveetä. Oisinhan mä voinut muutaman namin ottaa, mutta eipä oikeestaan tehnyt edes mieli. Siis mun ei tehnyt mieli karkkia (!?!?), vaikka normaalisti olen sellainen sokerihiiri, että syön kunnes on paha olo. :D Sokerilakon osalta en ole oikeastaan asettanut edes mitään tavoiterajaa, että miten kauan nyt pyrin lakossa olemaan ym. Ainoastaan sen olen itselleni luvannut, että synttäriviikonloppuna saan mättää hieman makeaa naamaan, jos vain mieleni tekee. Ruokavalion osalta haluan löytää tasapainon ja sitä kautta paremman olon. Haluan iltaisin vaivaavan epämukavan turvotuksen pois ja vatsan sekä suoliston toimivan paremmin. Ei vatsakramppeja tai muita epämiellyttäviä tuntemuksia. Haluan olla energinen ja jaksaa päivät töissä ja omien harrastusten sekä tekemisten parissa. 

Tavoitteiden kanssa tai ilman, jokainen varmasti löytää sen oman jutun ja tavan tehdä asioita ja pitää motivaatiota yllä. Mutta siitä ei kannata stressata, vaikka tässä treenaajien meressä sä olisit yks niistä, jolla ei ole mitään konkreettisia tavoitteita. Sekin on okei ja varmasti myös ihan toimiva juttu!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Viime viikon treenipäiväkirja

Mä rakastan treenaamista ja urheilemista! Joskus on jaksoja jolloin ei jaksa tai ei huvita, mutta pääasiassa pysyn aktiivisena viikosta toiseen. Liikunta ja treeni on mulle tapa purkaa stressiä, se tuo hyvää oloa ja se on sitä mun omaa aikaa, jota kukaan ei ota pois multa. Sairastelut sitten erikseen ja silloin on levättävä, mutta onneksi näitäkin viikkoja on harvemmin. Jos en olisi urheillut koko pientä ikääni, en tiedä millaista osaa liikunta ja treenaaminen omassa arjessani silloin näyttelisivät, mutta nyt sillä on iso ja tärkeä osa. Mä treenaan silloin kun mulla on aikaa ja usein mä vaikka järjestän väkisin sitä aikaa treenille, koska se pitää mun pään ja kropan kasassa. Se on sellainen juurtunut tapa, jolloin en tarvitse ketään muuta potkimaan itseäni persuksille.



Viime viikolla olin salitreenin osalta hyvin aktiivinen ja jopa järjestelmällinen. Tykkään käydä salilla sen verran useasti, että teen treenini usein neli- tai viisijakoisena eli tietyt lihasryhmät omina päivinään. 

Maanantaina: Selkä-hauis-ojentaja treeni 75min
Tiistaina: Olkapäät-vatsa 75min + 20min HIIT kuntopyörällä
Keskiviikkona: Lepo
Torstaina: Pakara-takareisi painotteinen jalkatreeni 90min
Perjantaina: Selkä-vatsa treeni 60min + HIIT 20min kuntopyörällä
Lauantaina: 60min kävelylenkki maastossa
Sunnuntaina: Etureisipainotteinen jalkatreeni + HIIT 20min kuntopyörällä

HIIT treenit tein salilla kuntopyörällä, koska jalkapallossa kauden mittaan tulehtuneet kantapäät eivät salli juoksemista tai stepperillä steppailua pitkiä aikoja. Pelkkä ulkona kävelykin tuntuu kipeyttävän kantapäät, kun väkisin halusin pelata vaikka jalkoja pakotti. Nyt sitten kuntouttelen kipeitä jalkapohjia ja juoksulenkit ovat tällä hetkellä pannassa. Onneksi voi tehdä korvaavia juttuja, kun tapoja liikkua ja treenata on monia. ;)

Kivaa alkanutta ja sporttista viikkoa kaikille! 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Motivaatiosunnuntai

Heippa! Täällä on vietetty rentoa viikonloppua. Mä tykkään viikonlopuista, jolloin ei ole mitään tähdellistä tekemistä ja saa touhuta mitä huvittaa. Saa nukkua ilman herätyskelloa niin pitkään kuin kroppa ja mieli tuntuvat tarvitsevan lepoa. Mulla tuo ei tuntunut kovinkaan poikkeavan normaalista, sillä heräsin ihan itsestään kello 7-8 välillä molempina päivinä. Sekin vaikuttaa, että ei tullut valvottua yömyöhään ja näin ollen pää pysyy normaalissa arkirytmissä nukkumisen osalta myös viikonloppuna. Kuitenkin on levännyt olo. 


Viikonloppuna olen maannut sohvalla poikaystävän kainalossa katsellen Supernaturalia boxilta, pessyt ja vahannut autoni (oli pakko, kun toi toinen pakotti :D), nauttinut raikakasta syys-säästä ja äsken kävin päättämässä viikon treenit jalkatreenin merkeissä salilla. Nyt loppuillan saa vain olla ja latailla akkuihin vielä viimeiset pykälät ennen uutta työviikkoa.


Maanantait aloittavat viikon, sunnuntait päättävät viikon. Jollain tavalla sunnuntait tuntuvat ajoittain menevän hukkaan. Se on päivä, jolloin aloitetaan murehtiminen tulevasta uudesta viikosta. Itsekin huomasin tänään jo heti aamusta lyöväni negatiivisuusvaihteen päälle. Sitä toivoisi vain viikonloppujen ja vapaiden jatkuvat, mutta kun töitä on tehtävä. Eikä mun työ edes ole hirveää tai mitenkään vastenmielistä, mutta kuitenkin sitä tulee mietittyä että vitsi kun huomenna on taas maanantai. Mua alkoi ärsyttää oma asenteeni ja päätinkin jättää tuollaiset ajatukset taka-alalle. Olen nyt nauttinut tästä päivästä niin kuin siitä itse tykkään. Maanantai ei ole hirveä päivä, mutta hirveän siitä saa juuri tuollaisilla negatiivisilla ajatuksilla, joita jo sunnuntaina aletaan herättelemään. Sen sijaa, että herättelee niitä negatiivisia viboja tulisi meidän hyödyntää tuo aika siihen, mitä vielä voisi tehdä. Tehdä niitä kivoja juttuja ja jatkaa sitten hyvillä mielin uuteen viikkoon. 

Mä oon huomannut, että viikonlopuista tulee heti parempia, sunnuntaista mukavampia, kun hoitaa kaikki rästihommat pois alta ennen viikonlopun aloittamista. Viikon lopettaminen ja uuden viikon aloittaminen on huomattavasti mukavampaa, kun saa tehdä asioita joista tykkää ja jotka huvittavat. Toinen vinkki sunnuntaille on se, että älä murehdi tulevan viikon asioista silloin. Pyhitä sunnuntai oikeasti hyville jutuille ja ajatuksille. Kerkeät varmasti tulevan viikon aikana hoitamaan ne asiat, jotka pitää hoitaa eikä murehtiminen kuitenkaan vie asioita eteenpäin. Joten negatiiviset ajatukset sivuun ja tee sunnuntaista itsellesi päivä, joka motivoi uuteen viikkoon. Jos tämä sunnuntai on tuntunut tuhlatulta päivältä niin kokeileppa ensi viikolla uusiksi uudemmalla asenteella ja paremmilla ajatuksilla. ;)

"A Sunday well spent brings a week of content"

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kokeilemalla paras - Syyt ruokavalionmuutokseni takana

Kuten edellisistä kirjoituksista voi huomata, olen uudistanu ruokavaliotani aika rajullakin kädellä. Tähän kokeiluun ja muutokseen on oikeastaan olemassa muutamakin eri syy. Ensinnäkin olen koko ajan itse tietoisesti havahtunut yhä enemmän siihen, mitä eri ravintoaineet saavat kehossani aikaan ja mitä vaikutuksia niillä on kroppani toimintaan. Esimerkiksi miten verensokerin vaihtelut vaikuttavat mielialaan ja vireystasoon, miten eri ravintoaineet imeytyvät ja miten ne vaikuttavat mm. suoliston toimintaan ja miten esimerkiksi rasva varastoituu kehoon. Ajatuksiini on myös jäänyt pyörimään isäni kommentti siitä, että "lihavuusgeeni" kulkee meillä suvussa. Samaan aikaan kurkkaan itseäni peilistä ja muistan pikkuveljeni sanat siitä miten hän kommentoi kaksoisleukani kasvaneen. Äitikin taisi siellä vieraillessani kerran jos toisenkin huomauttaa, että olenpas vähän pyöristynyt. Painoa siis kerääntyy helposti ja kasvaminen tapahtuu tätä nykyä leveyssuuntaan jos on tapahtuakseen, koska pituuskasvun osalta se kausi on (valitettavasti) tullut ohitettua jo pidemmän aikaa sitten. 

Aineenvaihdunta on yksilöllinen asia. Jotkut kuluttavat enemmän kuin toiset ja jotkut vaativat enemmän pinnistelyä ja ponnistelua saadakseen saman määrän energiaa kulumaan. Mä oon huomannut, että mun kroppa on alkanut keräämään koko ajan enemmän ja enemmän massaa, hieman jopa salakavalasti ja pikkuhiljaa. Keväällä 2014 juuri ennen kesää olin hyvässä kunnossa ja painoin 70 kiloa. Jouluna 2014 paino oli kivunnut lähes 79 kiloon, eikä todellakaan suunnitellusti. Kevyellä liikunnan lisäämisellä ja höttöhiilareiden poisjättämisellä paino tippui rauhallisella tahdilla 75 kiloon. Siinä se on sitten junnannut... Välillä enemmän välillä vähemmän. Ei sillä, että paino olisi ainut tekijä ja en tosiaan ole niitä ihmisiä, jotka käyvät päivittäin tai edes viikottain vaa'alla. Mutta kun sen huomaa myös vaatteista kun kroppa muuttuu. Töissä nään itseni peilistä päivittäin useampaan kertaan tahtomattani. Kun mielessä pyörii samaan aikaan ajatukset siitä, miten lähisuvussa on 2. tyypin diabetestä, sydän- ja verisuonisairauksia, kilpirauhasen toiminnan häiriöitä ynnä muita, on se paino asiakin vaikea sivuuttaa koska sekin kertoo jostain. Tai lähinnä muutokset siinä.

Mä oon kantapään kautta oppinut, että omalla kohdallani eivät nykyisen kaltaiset dieetit toimi. Pystyn noudattamaan ruokavaliota tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossai vaiheessa nälkä vie voiton. Kaloreita joutuu laskemaan ja ruuan kuljettamaan puntarin kautta. Not my thing! Syömisestä katoaa nautinto ja ruuan puntarointi aiheuttaa stressiä. Tulee hirveä morkkis, jos esim. kanaa on ohjeessa olleen 100g sijaan syönyt 115g. Tällä hetkellä syön kolme kertaa päivässä 5-6h välein. Ruokaa ei punnita ja saan syödä itseni kylläiseksi. Kroppa ilmoittaa milloin olen syönyt riittävästi. 

Viimeisenä niittinä tähän kokeiluun lähtemiseen vaikuttivat elokuun lopulla kertaheitolla läpi lukemani kirjat (Antti Heikkilä, Ravinto & Terveys sekä Andreas Eenfeldt, Ruokavallankumous). Mielenkiintoista luettavaa ja täynnä hyviä perusteluja mm. nykyisiä ravitsemussuosituksia vastaan. Osittain myös niitä juttuja vastaan, mitä mä taas opin esim. PT koulutukseni aikana pitämään oikeana ja varmana totuutena.

Ajan kanssa selviää, miten tämä ruokavalio vaikuttaa minuun ja kroppani toimintaan. Kovin pieleen ei pitäisi mennä, jos miettii faktat faktoina, miettikääs esimerkiksi tätä seuraavaa:

Hiilihydraatit pilkkoutuvat elimistössämme sokereiksi. Sokerit nostavat verensokeria ja lisäävät näin ollen insuliinihormonin tuotantoa, joka on tarkoitettu tasaamaan veren sokeripitoisuuksia. Suuret määrät insuliinihormonia taas varastoivat ylimääräisen energian rasvasoluihin ja estävät rasvan palamisen. Veressä olevien ravintoaineiden määrä vähenee..

Vähäisempi määrä hiilihydraatteja pitää verensokerin tasaisempana ja matalampana, jolloin insuliinintuotantokin on alhaisempi. Rasvaa vapautuu rasvakudoksista ja rasvan palaminen lisääntyy. (lähteenä edellä mainitsemani kirjat)

Ei siis pitäisi mennä ihan pieleen, jos tavoitteena nimenomaan on kehoon varastoituneen ylimääräisen rasvan polttaminen ja aineenvaihdunnan saattaminen parempaan kuntoon ja tätä kautta koko kroppa toimivammaksi. Huomautan, että täysin ilman hiilihydraatteja en elä, vaan olen huomattavasti vähentänyt niiden saantia. Ainakin nyt nykyinen hiilihydraattimäärä tuntuu olevan mulle ja kroppani toiminnalle passeli. Lisäksi, elimistömme pystyy itse tuottamaan sokereita, jotka ovat aivojen toiminnan kannalta kuitenkin välttämättömiä. Ne eivät kuitenkaan ole välttämättömiä niin suurissa määrin, mitä itsekin olen aiemmin hiilihydraattien muodossa tottunut reippaasti syömään.

Onko siellä ruudun toisella puolen muita vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavia?

Banaanipannari herkkuhetki ennen uutta ruokavalioa. Pitääpä kehittää uusia sopivampia reseptejä ;)

torstai 17. syyskuuta 2015

Vähähiilihydraattinen ruokavalio

Maailmassa on eri aikoihin valloillaan erilaisia dieettiohjeita ja ohjelmia, jotka pyrkivät yksiselitteisesti olemaan kukin aikansa parhaimpia ja toimivimpia. Milloin 5-2 dieettiä, milloin karppausta, milloin laihtuu pelkkää rahkaa syömällä ym. Pitkään on valloillaan ollut ajatus hiilihydraatteja sisältävästä vähärasvaisesta ruokavaliosta. Jos kattoo kaupan hyllyjä niin on vaikka mitä erilaista rasvatonta jugurttia ja rahkaa, vähärasvaisia kermoja, juustoja. Jauhelihakin on parempi mitä vähempi on rasvaa. Kaikkea löytyy tarjolla. Kääntöpuoli onkin se, että kun rasvankäyttöä tuotteissa vähennetään sokereiden ja erilaisten makeutusaineiden sekä lisäaineiden käyttö kasvaa, sillä jostain sitä makua pitää saada. 

Aloitin itse sokerittoman syyskuun ja sitä kautta olen nyt jättänyt ruokavaliostani kokonaan pois puhtaita sokereita sisältävät herkut (leivonnaiset, jäätelöt, suklaat, karkit), mutta näiden lisäksi myös nämä ns. huijaustuotteet eli kaiken mitä mainostetaan vähärasvaisena ja muutenkin low carb tuotteet. Ravintoaineet tulee saada puhtaasta ravinnosta. Samaan aikaan kun aloitin sokerittoman syyskyyn jouduin luonnollisestikin puhdistamaan myös ruokavalioni. Luettuani edellisessä postauksessa mainitsemani kirjat ja muutenkin asiaan paremmin perehdyttyäni päädyin kokeilemaan vähähiilihydraattista (vhh) ruokavaliota, koska se tuntui ja tuntuu yhä järkeenkäyvältä kokeilulta.


Mitä?

Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa painotetaan sitä, että tulisi syödä samanlaista ruokaa kuin mitä ihmiset ennenmuinoin ovat syöneet, ennen kuin nykyisen kaltainen elintarviketeollisuus ja maanviljelys keksittiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion osalta sitä, että hiilihydraattimäärä tulisi pitää alle 70grammassa päivää kohti. Mieluiten 50 grammassa ja parhaimmillaan jopa alkuun alle 20grammassa, jolloin tulee välttää lähes kaikkia hiilihydraattien lähteitä marjat mukaanlukien. Koska syödä pitää ja kropan pitää saada energiaa riittävästi on vhh ruokavaliossa tärkeää syödä riittävästi rasvoja. Kirjoissa painotettiin, että rasvojen pelkääminen pitää lopettaa, jotta on mahdollisuus onnistua. 


Miten?

Ihan ensimmäisenä karsin ruokavaliostani pois seuraavat tuotteet: tärkkelyspitoiset tuotteet kuten perunat, makeammat juurekset kuten porkkanat, bataatin, riisin, erilaiset pastat, leivät, viljoista tehdyt jauhot, kaurapuuron ym. Sokerit mahdollisimman minimiin ja samalla tulisi välttää liiallista hedelmien syöntiä, koska myös ne sisältävät paljon sokeria vaikkakin hedelmäsokerin muodossa. Karsin pois myös erilaiset teolliset levitteet eli margariinit ja otin tilalle aidon voin. 

Mitä sitten saan syödä? Tämä on helppo: kaikkea rasvaista ja luonnollista. Kananmunia, pekonia, jauhelihaa, kalaa, kanaa, rasvaisia juustoja mm. fetaa, rasvaista maitoa, turkkilaista- ja kreikkalaista 10% jugurttia, kermoja ym. Lisäksi maanpäällisiä kasviksia kuten erilaisia kaaleja, lehtivihreitä, kurkkua, paprikaa, tomaattia, parsakaalia jne. Vhh:ssa marjat sallitaan kohtuudella nautittuna, mutta jos haluaa olla oikein tiukka niin silloin nekin tulee jättää pois. Myös pähkinöitä saa syödä ja ne ovatkin hyviä rasvan lähteitä. 

Huom! Rasvoja ei tosiaan saa pelätä! Hieman oli totuttelua paistaa aamupalaksi pekonia ja tehdä kunnon munakas tai tehdä totuttu aamupalasmoothie rahkapohjan sijasta rasvaiseen kreikkalaiseen jugurttiin. Mutta kaikkeen tottuu! :)


Miksi?

Ensiksikin kokeilun vuoksi! Kun opin itse pystyn opettaa ja suositella oppimaani muille. Jos mietin PT ammattia niin ainakin itse haluaisin tarjota asiakkailleni sellaisia vaihtoehtoja, joilla voi oikeasti onnistua eikä joudu jojoilukierteeseen tai näkemään nälkää. Olen lukenut asiasta, mutta nyt on kokeilun aika, vielä en varmaksi tiedä miten tämä kokeilu päättyy, mutta faktatiedon pohjalta tämän toimivuuteen tulisi voida luottaa. Toiseksi, jos on tottunut koko elämänsä syömään jollain tavalla ei voi tietää miten kroppa toimii joillakin erilaisilla polttoaineilla (lue ruokavaliolla). Kolmanneksi, jos kerran tuttu kalorioppi toimii vain tiettyyn pisteeseen asti, on oltava jokin muukin vaihtoehto. Neljänneksi, 2 viikon aikana kadotetut 4,3 kiloa pohjaavat ainakin tähän mennessä lukemaani ja tästä vhh:sta oppimaani eli pakko vain jatkaa. ;)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tervetuloa syksy!

Syksy tuo monen arkeen ja elämään muutoksia. Ei välttämättä suuria, mutta kyllä mun täytyy myöntää että kesä on omalla kohdallani jollain tavalla stressaavaa aikaa ja sitä asettaa hirveet odotukset kaikkea tekemistä kohtaan. Kun aurinko paistoi ajattelin, että mun on pakko olla ulkona ja nauttia lämmöstä. Pitkän sisällä vietetyn työpäivänkin jälkeen oli mentävä ulos, vaikka ei olisi edes huvittanut. Aina ei huvita, ei edes kesällä. Mä oon tyytyväinen, että syksy vihdoin saapui. Saan hyvällä omalla tunnolla maata sohvalla sarjoja katsoen tai mennä sinne kuntosalille luurit päässä hikoilemaan sen sijaan, että yrittäisin väkisin keksiä jotain hienoa ulkona toteutettavaa kuntopiiriä ja hikoilla auringon alla kesäilmasta nauttien tai vaihtoehtoisesti vain maata auringossa ihoani epätoivoisesti päivettäen. Tästä kesästä muistona on kaikkea muuta kuin rusketusrajat!


Syksy on mun mielestä ihanaa aikaa. Joo ilmat viilenee, päivät lyhenee ja ajoittain musta tuntuu, että voisin vain nukkua kellon ympäri. Mutta syksyllä on vapaamman kesän jälkeen kiva ja myös helpompi aloittaa erilaisia pieniä prokkiksia ja kokeiluita. Mä olen pyöritellyt päässäni erilaisia vaihtoehtoja omista treenikuvioistani tulevaa kautta ajatellen. Puhun nyt kaudesta, koska meidän futiskausi 2014-2015 laitetaan pakettiin virallisesti viimeisen pelin muodossa tulevana lauantaina ja tietyllä tavalla se vapauttaa mut suunnittelemaan treenikuvioitani ja aloittamaan taas puhtaalta pöydältä. Syksy tarkoittaa mulle sellaista tietynlaista uudistumisen aikaa, joten eihän tästä voi kuin olla innoissaan. 

Syyskuun alussa lähdin mukaan sokerittomaan syyskuuhun. Tiedän, että olen monen monta kertaa aloittanu ja epäonnistunut näissä jutuissa, mutta nyt mua motivoi ainaisen makeanhimon kukistamisen lisäksi myös käynti hammaslääkärissä. Tulipahan taas nähtyä ja tunnettua konkreettisesti mitä se liika sokerin popsiminen voi myös hampaille aiheuttaa ja mua alkoi jotenkin etoa ajatus siitä, että kaikki tuo on itse aiheutettua. Jutustelu hammaslääkärin kanssa sai mut nyt tsemppaamaan ja tähän asti kaikki hyvin. Kovia mielitekoja ei ole edes tullut ja tavoitteena olisikin jatkaa tätä sokeritonta elämää myös syyskuun jälkeen. 

Jos sokeriton elämä on tämän syksyn yksi prokkis niin toinen on ruokavalion uudistaminen lähes tyystin. En tässä yhteydessä mainitse asiasta muuta kuin kaksi kirjaa: Andreas Eenfeldtin Ruokavallankumous sekä kotimaisen lääkärin Antti Heikkilän Ravinto ja terveys. Suosittelen lukemaan, jos ravintojutut kiinnostaa. Ainakin itse sain uutta näkökulmaa nykymaailmassa vallitseviin ravitsemus- ja terveyssuosituksiin. Sen verran vielä tästä ruokavalio asiasta, että jos ennen söin 5-6 kertaa päivässä niin nyt syön 3 kertaa päivässä ja sanoisinko että aivan päinvastaista ruokaa mitä olen tottunut syömään, koska vallitsevat ravintosuositukset. Mutta tästä myöhemmin lisää. 


Syksyn voi ottaa vastaan masentuneena menetetystä kesästä tai uutena mahdollisuutena. Mä näen syksyn mahdollisuutena. Älkää siis masentuko pimenevistä illoista ja lyhentyvistä päivistä. Nauttikaa sen sijaan enemmän D-vitamiinia purkin kautta niin mielikin pysyy virkeämpänä. ;) Syksy voi oikeasti tarjota vaikka mitä, jos ei samantien paina leukaa rintaan ja ajattele, että tämä oli tässä ja ensi kesää odotellessa. Vaikka ilmat synkkenee pyritään pitää mielet virkeänä. :) 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Minä 2.0



Mitä tapahtuu, kun uskaltaa päästää irti tutusta ja turvallisesta? Heittäytyä mukaan uusiin mahdollisuuksiin ja niiden mukana tuomiin seikkailuihin? Pääset kokemaan uutta, pääset oppimaan, pääset haastamaan itsesi. Saatat saada uusia näkökulmia elämään ja oppia tuntemaan itsesi paremmin. Näin mulle on käynyt. Kohta siitä on melkein vuosi vierähtänyt, kun pakkasin kamani Vantaalla, irtisanoin asuntoni ja siirsin elämäni töiden perässä tänne Etelä-Pohjanmaalle Lapualle. Ajatuksena oli viettää vuosi täällä hankkien arvokasta työkokemusta omalta alalta ja sitten suunnata takaisin pääkaupunkiseudulle, jossa olen syntynyt ja koko ikäni tänän asti elänyt. No, noin kahden viikon kuluttua tulee tuo vuosi täyteen ja täytyy sanoa, että en mä mihinkään ole lähdössä. Ainakaan vielä. En sano mitään varmaksi, koska oon huomannu miten liika suunnittelu vaan stressaa. Sen sijaan nautin nyt näistä hetkistä täällä eepeellä ja katson mitä tuleman tuo. 


Mä oon oppinut hirveesti tässä vuoden aikana! Työstäni, itsestäni ja elämästä ylipäänsä. Tää on ollu todella kasvattava kokemus, enkä kadu hetkeäkään sitä, että siirsin itseni ja maallisen omaisuuteni tänne. Löysin miehen, jonka kanssa toivon vielä jonain päivänä pääseväni naimisiin. Sytytin taas sen kipinän, joka on hetken ollut kadoksissa. Aloitin jalkapallon taas uudestaan noin kolmen vuoden tauon jälkeen. Se oli iso kynnys, mutta sen kynnyksen yli päästyäni oon päässy tutustumaan ihan mahtaviin ihmisiin ja viettämään ihanan futiskesän loukkaantumisistani huolimatta. Samalla olen treenannut omatoimisesti salilla ja nauttinut jokaisesta tekemästäni treenistä. Janoan kehitystä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin kaikessa mitä teen. Musta tuntuu, että tuo lähes vuoden takainen muutto ja kaikki tämän vuoden aikana kokemani jutut ovat kasvattaneet mua ja saaneet mut ymmärtämään paremmin, mitä elämältäni haluan. Mihin pyrin, mitä haluan saavuttaa. Kaikki ei ole selkeää, mutta asiat selviävät aikanaan omalla painollaan. Olen oppinut, että on hyvä olla päämäärä, mutta ei saa unohtaa että yhtä tärkeä on se matka jonka kulkee tuon päämäärän saavuttaakseen. 


Mä oon tässä ja nyt, joka päivä tai ainakin yritän olla. Arkikin on elämää ja se voi olla lumoavaa jos itse niin päättää. Mä oon oppinu ja opin koko ajan paremmin, että ei joka päivän tartte olla glamouria ja täynnä hienoja juttuja, täynnä saavutuksia ja uuden oppimista. Arki on elämää niin kuin itse päättää ja sen on sellaista mitä siitä teet.

Mä aloitin taas kirjoittamaan pienen tauon jälkeen, mutta halusin tehdä sen ihan puhtaalta pöydältä ja siksi kokonaan uusi blogi. Tajusin, että tää on niin loistava keino purkaa ajatuksia ja mahdollisesti saada vuorovaikutusta aikaan muiden kanssa. Mä en joudu pyörittelemään asioita päässäni ihan yksinäni ja kenties joku voi näistä munkin jutuista ja höpinöistä oppia, rohkaistua tai ihan jopa samaistua ajatuksiini. Mä taas voin kommenttien kautta oppia näkemään asioita vielä eri tavoin, joten rohkeasti vaan aina kommenttia kun siltä tuntuu. ;)  Nää höpinät tulee painottumaan treeniin ja hyvinvointiin, koska sitä oma elämäni tällä hetkellä on. Mä kirjoitan siitä mistä osaan ja mikä on se oma juttuni, sekin tosin muotoutuu tässä ajan kanssa. Sen pidemmittä puheitta Astetta lainatakseni  ja hieman kliseisesti: tässä minä 2.0, hauska tutustua!