tiistai 24. toukokuuta 2016

Piru vs enkeli


Joskus tulee niitä kausia, että päästää itsensä helpommalla. Joustaa niistä itselle laadituista suunnitelmista ja tavoista ja tekee niin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä ja kivalta. Mun olkapäillä seisoo joskus selvästi kaks hahmoa, joiden voi ajatella olevan niin sanotusti hyvä ja huono omatunto. Ikäänkuin piru ja enkeli. Ainoa poikkeus on siinä, että näissä asioissa ajatukset eivät ole niin mustavalkoisia ja joskus on paha sanoa milloin on piru ja milloin enkeli äänessä. :D Jos joskus tekee mieli skipata treenit ja jäädä kotiin, hakea karkkia ja hieman herkutella niin onko silloin kyseessä piru? Vai voisiko se olla kuitenkin enkeli, joka sanoo että joskus on hyvä höllätä, koska oot huhkinut jo koko viikon hyvällä sykkeellä sekä treeneissä että keittiössä. Joskus periksi antaminen ja itselleen asioiden salliminen voi olla myös hyvä juttu ja kenties kantaa pidemmälle. 

Hetkeksi mielensä lepuuttaminen ja periksi antaminen, jos sen oikeasti tekee tietoisesti ja järkevästi, on myös toisaalta hyvä tapa ehkäistä huonosta omasta tunnosta syntyvää morkkista. Ennen mulle tuli aina morkkis, jos tein päinvastoin kuin olin olin viikko sitten suunnitellu. Nykyään olen oppinut sen, että en voi nähdä, kokea ja tuntea asioita edes viikon päähän. Fiilikset muuttuu. Joskus on hyvä relata ja kuunnella sitä toista ääntä olkapäällä, oli se sitten pirun tai enkelin ääni. 24/7 kurinalaisuus on edellytys joillekin, mutta tavan tallaaja voi ihan hyvin silloin tällöin relata ja antaa itselleen siimaa, siihen mä uskon. Hakea pussillisen irtokarkkeja, jättää treenit välistä ja tehdä sitä mistä nauttii. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos kuitenkin tavoitteena on kesäksi kireän rantakunnon saavuttaminen tai naisena sixpackin esillä pitäminen, on järkevämpää miettiä tarkemmin missä määrin sitä pirua/enkeliä olkapäällään kuuntelee. Jos höllää kerran, sen saa helposti anteeksi, mutta jos höllää kahdesti tai useammin voi näiden asioiden saavuttaminen olla suuremman työn takana.

Ihailen ihmisiä, jotka päättävät jotakin ja tekevät just niin kuin ovat päättäneet, viettävät esim. kokonaisen vuoden ilman herkkuja, heräävät säännöllisesti aamulenkeille jne. olen kuitenkin sitä mieltä ja siinä uskossa, että myös he tekevät joskus myönnytyksiä itselleen. Tosin järkeviä sellaisia. Kurinalaisuus on kurinalaisuutta ja etenkin elämäntavoista puhuttaessa jyvät erottuvat akanoista. Itse olen vasta alkutaipaleella ja etsin omaa tapaani, vaikka hyviä ja suuriakin muutoksia on jo saatu aikaan. Omalla olkapäälläni on viime aikoina ollut vallassa ääni, joka on käskenyt hellittämään otetta. Onneksi nyt toinen ääni tuntuu heränneen ja vallanneen takaisin oman paikkansa. Nyt tekee taas mieli pitää enemmän kiinni niistä asioista mitkä saa kropan voimaan paremmin (ja vaikka kuinka nyt uskottelisin itselleni, että irttarit saa mut voimaan hyvin niin tiedän että niin se ei mene :D). Nyt tekee taas mieli treenata ja täyttää lautanen niillä aineksilla, jotka on parasta polttoainetta omalle kropalleni. Ehkä tää nyt sitten on se enkeli... Se joka haluaa mun parasta. Joka jollain hetkellä saa mut elämään tiukemmin ja toisella hetkellä taas relaamaan. 

Mitä ajatuksia heräsi? Annatko sä itsellesi mahdollisuuden joskus hellittää otetta ja relata? Osaatko elää ilman morkkista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti